Seuraa meitä

Suklaamarenki

Rated 5 stars out of 5
5.0
(2)

n. 40 kpl (2 pellillistä)

n. 30 min (valmistus)

+ kuivuminen yli 1 vrk

Suklaamarenki ei vaadi paistamista, sillä valkuainen kypsyy jo vispausvaiheessa. Pursota marengit tai tee rouheita kasoja kahden lusikan avulla.

Ainekset

4

kananmunan valkuaista (n. 120 g)

2,5 dl

sokeria (200 g)

- - - 

60 g

suklaata (esim. leivontasuklaa)

Ohjeet

  1. Laita ison (noin 5 litran) kattilan pohjalle vettä (n. 6 dl) ja nosta liedelle kiehumaan. Kun vesi kiehuu, säädä lieden tehoa niin, että vesi kiehuu hiljalleen.
  2. Laita kattilan päälle metallikulho (tai haudekattila). Veden ei tule osua kulhon pohjaan, eikä vesihöyryn tule päästä kulhoon (katso kuva).
  3. Erottele valkuaiset ja keltuaiset huolellisesti.
  4. Laita valkuaiset kattilan päällä olevaan kulhoon ja vatkaa valkuaisia vispilällä.
  5. Lisää samalla sokeria pienissä erissä valkuaisten joukkoon.
  6. Sekoita vispilällä valkuais-sokerivaahtoa, kunnes sokeri liukenee valkuaisiin (noin 5-10 min), ja massa on noin 60 asteista. Liukenemisen voi testata myös maistamalla vaahtoa tai kokeilemalla sitä sormenpäissä – vaahdossa ei tule tuntua sokerikiteitä. Tässä vaiheessa massa saa olla rakenteeltaan löysähkön kermavaahdon kaltaista. 
  7. Nosta kulho pois kuuman kattilan päältä (varo, ettei marenkimassan joukkoon pääse vettä).
  8. Vatkaa marenkivaahtoa sähkövatkaimella tai yleiskoneen vispilällä 5-10 minuuttia. (Kylmä vesihaude nopeuttaa vaahdon valmistumista.) Valmis marenkimassa on huoneenlämpöistä, kiiltävää, kuohkeaa ja se muodostaa teräviä huippuja. 

Suklaan lisääminen ja marenkien muotoilu

  1. Sulata suklaa juuri ja juuri sulaksi.
  2. Kaada sulatettu suklaa marenkivaahdon joukkoon. Jos vältät turhaa sekoittamista, saat marenkiin kauniita raitoja. (Halutessasi voit sekoittaa suklaan marenkimassan joukkoon huolellisemmin.)
  3. Pursota suklaamarengit leivinpaperin päälle (pellille tai tarjottimelle) TAI nostele kahden lusikan avulla rouheita kekoja.
  4. Anna suklaamarenkien kuivua huoneenlämmössä vähintään vuorokauden ajan.

Vinkit

  • Marenkien kuivuminen saattaa olla hidasta ja kestää useamman päivän esimerkiksi silloin, jos huoneilma on kosteaa. 
  • Voit kuivata suklaamarengit myös uunissa max 100 asteessa noin tunnin ajan (tai kunnes marengit ovat sisältäkin rapeita). Kiertoilmauunissa kannattaa käyttää alempaa lämpötilaa (75 astetta).
  • Pienet marengit kuivuvat isoja nopeammin.

Resepti: Tiina-Riikka Lehtinen @tinttileipoo

Katso myös