Seuraa meitä

Saaristolaisleipä

Rated 3.8 stars out of 5
3.8
(5)

2 leipää

20 min (valmistus) +

yli 3 h (kohotus ja paistaminen)

Saaristolaisleipä sopii vaikka tuliaiseksi, sillä se säilyy hyvin.

Ainekset  

2 dl

vettä

2 dl

kaljamaltaita

5 dl

piimää

1 pkt (50 g)

hiivaa (tuorehiiva)

2 dl (280 g)

siirappia (tumma)

2 tl

suolaa

2 dl

ruisleseitä

3 dl

ruisjauhoja

7 dl

vehnäjauhoja

Saaristolaisleivän säilyvyys on hyvä.

Ohje

  1. Mittaa vesi (isoon) kattilaan ja lisää kaljamaltaat. Kuumenna kiehuvaksi. 
  2. Ota kattila pois liedeltä. Lisää piimä (seoksesta tulee kädenlämpöistä). Murustele hiiva joukkoon ja sekoittele esimerkiksi vispilällä, jotta hiiva sekoittuu tasaisesti. 
  3. Lisää siirappi, suola ja ruisleseet. Sekoita. Lisää joukkoon myös ruisjauhot ja vehnäjauhot. Sekoita tasaiseksi taikinaksi (taikina on pehmeää).
  4. Peitä taikina leivinliinalla ja anna kohota huoneenlämmössä noin 1 tunnin ajan. Voitele kaksi noin 1,5 litran leipävuokaa. 
  5. Kaada taikina vuokiin. Anna kohota vielä noin 30 minuuttia. Kuumenna uuni 175 asteeseen.
  6. Paista saaristolaisleipiä ritilän päällä uunin alaosassa noin 1 tunti. Halutessasi voit voidella leipiä paistamisen loppupuolella siirappivedellä. Kumoa leivät hieman jäähtyneinä.

Vinkit

  • Taikina on tahmeaa, eikä siihen kannata sotkea käsiään. Sekoita taikinaa esimerkiksi puuhaarukalla.
  • Vuokien voitelun sijaan voit vuorata ne leivinpaperilla ennen taikinan kaatamista. 
  • Tuore leipä on helposti murenevaa. Sitä on helpoin leikata vasta kunnolla jäähtyneenä.
  • Laita jäähtyneet leivät muovipusseihin. Jos säilytät leipää useita päiviä, kannattaa se laittaa jääkaappiin. Saaristolaisleipä säilyy jopa yli viikon. 

Katso myös