Perunoiden keittäminen

Rated 0 stars out of 5
0.0
(0)

n. 35 minuuttia

Keitetyt perunat ovat parhaimmillaan kesällä ja syksyllä. Talvella perunoista syntyy vaikka makoisa perunamuusi.

Ainekset      

perunoita

vettä

(1 tl suolaa / litra keitinvettä)

(tuoretta tilliä)

Perunoiden keittäminen onnistuu kotona.

Ohje

  1. Valitse suunnilleen saman kokoisia perunoita, jotta ne kypsyvät yhtä aikaa.
  2. Pese perunat hyvin juuresharjalla tai kuori ne. Uusien perunoiden pesussa kannattaa olla hellävaraisempi. Laita kuoritut perunat tarvittaessa odottamaan kylmään veteen.
  3. Kuumenna kannen alla kattilassa kiehuvaksi sen verran vettä, että perunat tulevat juuri ja juuri peittymään.   
  4. Lisää perunat kattilaan. Lisää halutessasi myös suolaa ja tilliä.
  5. Pienennä lieden tehoa niin, että perunat juuri ja juuri kiehuvat. Keitä perunoita kannen alla noin 30 minuuttia. Pienet uudet perunat kypsyvät jopa 10 minuutissa, isojen perunoiden kypsyminen saattaa kestää yli puoli tuntia.
  6. Testaa perunoiden kypsyyttä pitkällä tikulla tai pienellä juuresveitsellä. Kypsään perunaan tikku painuu helposti ja tulee myös helposti ulos perunan sisältä.
  7. Kaada kypsien perunoiden keitinvesi pois esimerkiksi kantta apuna käyttäen. Anna perunoiden kuivahtaa hetki ilman kantta.

Vinkit

  • Suola keitinvedessä auttaa pitämään kuorittuna keitettävän perunan rakenteen kiinteämpänä: suolaa käytettäessä perunat eivät niin herkästi hajoa keitinveteen. Suolaa kannattaa käyttää, kun perunat haluaa laittaa tarjolle erityisen kauniisti.
  • Jos perunassa on vihreää, on se merkki solaniini-myrkystä. Heitä vihertävä peruna pois. 

Perunalajikkeet

  • Perunalajikkeita on lukuisia erilaisia. Ne jaotellaan kolmeen ryhmään:
  • Kiinteä perunalajike
    • Valitse kiinteä perunalajike, jos haluat keittää kokonaisia, kauniisti koossa pysyviä perunoita. 
    • Kiinteän lajikkeen värikoodi perunapusseissa on vihreä.
    • Kiinteä peruna sopii hyvin myös keittoihin, jos perunapalojen halutaan pysyvän koossa. Kiinteä peruna ei kuitenkaan soseudu helposti, ja kiinteitä perunoita käyttäessä perunasoseesta tulee helposti paakkuista ja liisterimäistä. 
  • Yleisperuna 
    • Yleisperuna sopii lähes kaikkiin perunaruokiin. Laarissa myytävä peruna on usein yleisperunaa.
    • Yleisperunan värikoodi on keltainen.
  • Jauhoinen perunalajike 
    • Jauhoinen peruna sopii hyvin perunasoseen valmistamiseen. 
    • Jauhoista perunaa myydään punaisella värikoodilla merkityissä pusseissa. 