Seuraa meitä

Persimonsalaatti

Rated 4.875 stars out of 5
4.9
(8)

4 annosta

15 min

Makea persimon maistuu salaatissa leipäjuuston ja paahdettujen, aavistuksen kinuskisten pekaanipähkinöiden kanssa.

Ainekset

4 annosta

3

persimonia

kurkku

200 g

kiinankaalia, punainen (0,5 pieni)

150 g

leipäjuustoa

50 g (1,25 dl)

pekaanipähkinöitä

Kastike

1 tl

hunajaa (juokseva)

3 rkl

oliiviöljyä

1 rkl

balsamicoa (tumma)

0,25 tl

suolaa

0,25 tl

mustapippuria (rouhittu)

Persimon maistuu vaikka salaatissa.

Ohjeet

  1. Aloita tekemällä kastike: Sekoita kastikkeen ainekset keskenään pienessä astiassa.
  2. Paahda pekaanipähkinöitä kuumalla paistinpannulla (ilman rasvaa) parin minuutin ajan niin, että pähkinät kuumenevat, mutta eivät mustu. Sekoittele paahtamisen aikana.
  3. Huuhtele persimonit, kiinankaali ja kurkku vedellä. Kuori ja kuutioi persimonit, paloittele kurkku ja suikaloi kiinankaali. Kuutioi leipäjuusto.
  4. Laita ainekset salaattikulhoon tai suoraan lautasille. Ripottele päälle pekaanipähkinöitä (voit murskata pähkinöitä sormin).
  5. Pirskota päälle kastiketta.

Vinkit

  • Kypsä persimon on hieman pehmeä. Anna raakojen, vielä kovien persimonien kypsyä huoneenlämmössä.
  • Pehmeän persimonin kuoriminen voi olla helpompaa juuresveitsellä kuin kuorimaveitsellä.
  • Ruskeat laikut persimonin pinnalla eivät ole vaarallisia, niitä tulee helposti kun persimon kypsyy.
  • Jos käyttämäsi hunaja ei ole juoksevaa, voit lämmittää kiinteää hunajaa mikrossa muutaman sekunnin. Näin se sekoittuu helpommin muihin kastikkeen aineksiin.
  • Pähkinöiden paahtaminen ei ole välttämätöntä, mutta se tuo pekaanipähkinöiden kinuskisen maun paremmin esiin.
  • Punainen kiinankaali tuo salaattiin väriä, mutta voit käyttää sen sijaan tavallista kiinankaalia tai lehtisalaattia.

Katso myös