
Ruskea kastike sopii lisukkeeksi sellaisenaan, tai voit lisätä sen joukkoon lihapullia tai makkaranpaloja. Mausteet ovat perinteisesti lihaliemi ja pippuri, mutta ketsupilla ja sinapilla saat kastikkeeseen helposti lisää makua.
Hyväksythän evästeet. Näin mahdollistat sivustomme maksuttomuuden myös jatkossa.
Ohje
- Sulata voi kattilassa tai pienellä paistinpannulla.
- Lisää vehnäjauhot. Kuumenna koko ajan sekoitellen pari minuuttia niin, että seos saa hieman vaaleanruskeaa väriä, mutta ei mustu (pienennä tarvittaessa lieden tehoa).
- Lisää lihaliemikuutio.
- Lisää vettä vähän kerrallaan, samalla hyvin sekoittaen.
- Mausta mustapippurilla, tomaattisoseella ja sinapilla.
- Anna kastikkeen hautua vähintään 10 minuuttia pienellä lieden teholla hiljalleen kiehuen, sekoita välillä.
Vinkit
- Kastikkeen väriin vaikuttaa jauhojen ruskistus pannulla. Kannattaa kuitenkin tyytyä kohtuullisen vaaleanruskeaan väriin, sillä tummaksi ruskistunut jauho maistuu herkästi palaneelta. Nosta kattila tai pannu tarvittaessa pois liedeltä, jos seos uhkaa tummua liikaa.
- Kastiketta on helppo sekoittaa esimerkiksi vispilällä (kuvassa). Älä kuitenkaan käytä metallista vispilää pinnoitetussa kattilassa tai pinnoitetulla paistinpannulla (esim. teflon), sillä se naarmuttaa herkästi pintaa.
- Kastikkeen voi valmistaa hyvissä ajoin ja antaa sen hautua lieden jälkilämmöllä.
- Lisää tarvittaessa vettä, jos kastike vaikuttaa liian paksulta.
- Ruskean kastikkeen joukkoon voit hyvin paloitella esimerkiksi lihapullia tai makkaraa.
Katso myös
Lihapullat uunissa
Herkulliset lihapullat kypsyvät uunissa vähällä vaivalla. Resepti on näppärä kaksinkertaistaa, sillä siinäkin tapauksessa riittää yksi pelti leivinpapereineen.
Mamman marjapiirakka
Perinteinen mamman marjapiirakka on klassikko! Kermaviili takaa pehmeän ja maukkaan lopputuloksen. Mustikoiden ohella voit käyttää esimerkiksi vadelmia, herukoita tai vaikka puolukoita.
Perinteiset Lindströmin pihvit
Maukkaat Lindströmin pihvit yhdistävät lihan ja juurekset. Punajuuri antaa makua ja väriä komeille, perinteisille pihveille. Paista lisäksi sipulirenkaita ja tarjoa esimerkiksi keitettyjen perunoiden kanssa.