Seuraa meitä

Mustikkakukko

Rated 4.25 stars out of 5
4.3
(4)

1 pyöreä piirakka (ø 26 cm)

20 min valmistus +

n. 35 min paistaminen

Perinteinen mustikkakukko maistuu lämpimänä jäätelön kanssa.

Ainekset

200 g

voita

3 dl

ruisjauhoja

1 dl 

ohrajauhoja (tai vehnäjauhoja)

1 tl

leivinjauhetta

1 dl

sokeria

Täyte

5 dl (300 g)

mustikoita 

(jäinen tai tuore)

0,5 rkl

perunajauhoja

2 rkl

sokeria

Vuokaan: voita

Mustikkakukko on ihana jälkiruoka.

Ohjeet

  1. Ota voi huoneenlämpöön ennen leipomista tai pehmennä sitä varovasti mikrossa (paloina noin 10 sekuntia). Älä sulata.
  2. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Voitele piirasvuoka (halkaisija noin 26 cm).
  3. Mittaa pehmeän voin joukkoon ruis- ja ohrajauhot, leivinjauhe sekä sokeri.
  4. Nypi taikina tasaiseksi, eli hiero voipaloja yhden käden sormien välissä niin, että voi sekoittuu tasaisesti muihin aineisiin.  
  5. Levitä noin ⅔ taikinasta voidellun piirasvuoan pohjalle ja reunoille. 
  6. Sekoita mustikoiden joukkoon perunajauhot ja sokeri. Lisää mustikat vuokaan taikinan päälle.
  7. Ripottele loppu taikina mustikoiden päälle.
  8. Paista uunin alaosassa ritilän päällä noin 35-40 min, kunnes mustikkakukko saa hieman väriä reunoilta.

Vinkit

  • Voin sijaan voit käyttää margariinia. Aito voi antaa kuitenkin mustikkakukolle makua.
  • Kauniimman kannen mustikkakukkoon saat näin: Ripottele leivinpaperin päälle hieman ruisjauhoja. Painele loput taikinasta (kolmasosa) jauhojen päälle pyöreähköksi kanneksi. Kumoa leivinpaperi taikinoineen mustikoiden päälle. Irrota leivinpaperi mustikkakukon päältä ennen paistamista.
  • Jos haluat mustikkakukosta kauniita palasia, anna sen jäähtyä kunnolla. Voit lämmittää sitä halutessasi ennen tarjoilua.
  • Tarjoa mustikkakukko jäätelön tai vaniljavaahdon kanssa.

Katso myös