Seuraa meitä

Kuhafileen paistaminen

Rated 5 stars out of 5
5.0
(1)

3 - 4 annosta

alle 10 min

Kuhafileiden paistaminen käy nopeasti, joten kata pöytä ja valmistele lisukkeet ennen pannun kuumentamista. Kuhan maustamiseen sopivat yksinkertaisimmillaan suola ja pippuri, mutta niiden ohella voit käyttää esimerkiksi sitruunaa.

Ainekset

3 - 4 annosta

500 g 

kuhaa fileenä

1 rkl

rypsiöljyä

1 rkl

voita

n. 0,5 tl

suolaa

ripaus

valko- tai mustapippuria

sitruunaa

Kuhafileet on nopea paistaa pannulla.

Ohje

  1. Leikkaa kuhafileet puoliksi (tai haluamasi kokoisiksi annospaloiksi).
  2. Kuumenna paistinpannu. Lisää rypsiöljy ja voi. Kuumenna, kunnes kuplivan voin sihisevä ääni loppuu. 
  3. Lisää kuha pannulle (jos fileissä on nahka, laita nahka alaspäin). Pienennä lieden tehoa hieman.
  4. Paista kuhafileitä noin 2 min / puoli. Ripottele hieman suolaa fileiden pinnalle. Käännä fileet. Älä liikuttele kalaa turhaan paistamisen aikana, jotta se ei hajoa. Käytä tarvittaessa kääntämisessä apuna kahta paistinlastaa: toinen lasta fileen ala- ja toinen yläpuolelle. 
  5. Mausta suolalla ja valko- tai mustapippurilla. Lisää mausteiden määrää maun mukaan.
  6. Lisää vielä hieman sitruunamehua tai tarjoa kuha sitruunalohkojen kanssa.

Vinkit

  • Pienten palojen paistoaika voi olla jopa lyhyempi kuin 2 min / puoli. Jos paistat kalaa liian pitkään, se alkaa herkästi hajoilla.
  • Tarjoa paistettujen kuhafileiden kanssa esimerkiksi perunoita tai muusia, herneitä ja sitruunakastiketta (ruokajakoti.fi/Sitruunakastike). Persilja kannattaa vaihtaa tilliin ja käyttää kalaliemikuutiota.

Katso myös 