
Valkosuklaa-juustokakku lasissa valmistetaan ilman liivatetta. Makean moussen kera sopivat monet marjat ja hedelmät, joten vaihtele koristeita vuodenajan mukaan.
Hyväksythän evästeet. Näin mahdollistat sivustomme maksuttomuuden myös jatkossa.
Ohje
- Murskaa keksit. Sulata margariini. Sekoita ne keskenään.
- Jaa keksinmuruseos kuuden lasin pohjalle.
- Sekoita keskenään tuorejuusto, sokeri ja vaniljasokeri (sekoita esim. lusikalla).
- Vaahdota vispikerma kermavaahdoksi.
- Yhdistä kermavaahto tuorejuustoseokseen. Sekoittele varovasti.
- Paloittele valkosuklaa pieneen kattilaan. Lisää maito. Kuumenna sekoitellen niin, että suklaa on melkein sulanut.
- Ota kattila pois liedeltä.
- Sekoittele seosta, kunnes suklaa sulaa ja seos on tasaista.
- Lisää valkosuklaaseos tuorejuusto-kermaseoksen joukkoon ohuena nauhana kaataen. Sekoita samalla esim. lusikalla.
- Sekoita mahdollisimman vähän, kuitenkin niin että saat ainekset sekoittumaan. Näin massa pysyy kuohkeampana.
- Annostele juustokakkumousse laseihin keksinmurujen päälle.
- Kuori ja paloittele hedelmät tarvittaessa. Asettele hedelmät tai marjat moussen päälle juuri ennen tarjoilua.

Vinkit
- Digestive-keksien sijaan voit hyvin käyttää esimerkiksi kaurakeksejä.
- Jäähtyvä valkosuklaa hyydyttää moussea. Jos haluat varmistaa, että marjat ja hedelmät pysyvät juustokakun pinnalla, anna moussen hyytyä laseissa jääkaapissa parin tunnin ajan ennen koristelua.
- Jos et tarjoile juustokakkua heti, kannattaa lasit peittää esimerkiksi kelmulla ja säilyttää jääkaapissa.
Katso myös
Banoffee lasissa
Banoffee tehdään tavallisesti piirakan muotoon, mutta sen voi mainiosti tarjota myös lasissa. Tässä jälkiruoassa maistuvat banaani ja toffeinen kondensoitu maito.
Gluteeniton suklaajuustokakku
Tämä herkullinen suklaajuustokakku on gluteeniton, mutta maistuu loistavasti myös niille, joilla ei ole ruokarajoitteita. Aloita murskaamalla keksit pohjaa varten.
Mansikkapannacotta
Hurmaava mansikkapannacotta onnistuu niin tuoreista kuin pakastetuistakin mansikoista. Halutessasi voit hyydyttää alimman kerroksen vinoon, jolloin jälkiruoka saa hienostuneen ilmeen.