
Lohivoileipäkakku sopii monenlaisiin juhliin. Hyydytetty lohikakku kylmäsavulohesta tehdään irtopohjavuokaan. Maku on kevyt täytteeseen lisättävän raejuuston ansiosta ja koristelussa voit päästää luovuutesi valloilleen.
Hyväksythän evästeet. Näin mahdollistat sivustomme maksuttomuuden myös jatkossa.
Ohje
- Murskaa hapankorput (kuten keksipohjassa, mutta murska saa jäädä rouheaksi). Lisää joukkoon maito. Sulata margariini. Lisää margariini ja sekoita.
- Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle (halkaisija 24–26 cm). Painele hapankorppuseos vuoan pohjalle.
Täyte
- Laita liivatelehdet likoamaan reiluun määrään kylmää vettä.
- Hienonna purjo, kylmäsavulohi ja tilli hyvin pieniksi paloiksi. Yhdistä ne raejuuston ja smetanan kanssa. Mausta sitruunapippurilla ja suolalla.
- Lohen kauneimmat palat voi säästää koristeisiin.
- Vaahdota kerma, jätä odottamaan.
- Kuumenna 0,5 dl sitruunamehua kiehuvaksi. Ota kattila pois liedeltä. Valuta liivatelehdistä vesi ja liuota ne kuuman mehun joukkoon.
- Kaada liivateseos raejuustoseoksen joukkoon ohuena nauhana, koko ajan hyvin sekoittaen.
- Lisää kermavaahto ja sekoittele tasaiseksi (mutta älä sekoita turhaa, jotta kuohkeus säilyy). Kaada täyte hapankorppupohjan päälle. Tasoita pinta.
- Hyydytä jääkaapissa yön yli. Irrota hyytynyt lohikakku irtopohjavuoasta ja aseta tarjoilulautaselle. Koristele.

Koristelu
- Hyydytetyn lohikakun koristeeksi voit käyttää esimerkiksi kylmäsavulohta, keitettyjä kananmunia, sitruunaa, tilliä ja rosepippureita.
- Kuvassa olevan kakun koristeluun on käytetty 150 g kylmäsavulohta.
Vinkit
- Gluteenittoman voileipäkakun teet vaihtamalla hapankorput gluteenittomaan näkkileipään.
- Purjo, lohi ja tilli kannattaa hienontaa hyvin pieniksi paloiksi, jolloin voileipäkakun leikkaaminen on helpompaa, ja syöminen miellyttävämpää.
Katso myös
Mangojuustokakku
Mangojuustokakku on kestosuosikki! Juustokakun kruunaa kauniin värinen mango ja näyttävä koristelu. Gluteeniton mangojuustokakku on helppo tehdä vaihtamalla keksit gluteenittomiin ja tarkistamalla muiden raaka-aineiden soveltuvuus.
Suklainen piimäkakku
Suklainen piimäkakku on helppo tehdä! Voit halutessasi rouhia mukaan suklaata, mutta yksinkertaisimmillaan maku kakkuun tulee kaakaosta. Tämä leivonnainen onnistuu myös ilman munaa, joten jätä ne tarvittaessa pois taikinasta.
Lohileivät
Lohileivät kylmäsavulohesta ovat helppo suolainen tarjottava, joka sopii juhlahetkeen. Käytä leipiin real-tyyppistä leipää tai saaristolaisleipää. Halutessasi voit vaihtaa majoneesin voihin ja lisätä leipien päälle kananmunaviipaleita.